keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Gluteeniton vanhanajan lihapiirakka

Lihapiirakka on ollut

jo pitkään mun mielessä, mutta

aina ajattelee, että se on vaikea toteuttaa

gluteenittomana. — Tänään sain vihdoinkin aikaiseksi

ja tästä tuli oikein hyvä! Jauhona käytin Semperin

BREAK MIX jauhoseosta ja lopputuloksena

oli hyvin kasassa pysyvä taikina.

OSU JA UPPOS!


VANHANAJAN LIHAPIIRAKKA (glut.)

2,5 dl maitoa
1/2 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 rkl fariinisokeria
n. 5 dl Semperin BREAK MIX-jauhoseosta
100 g voita

Täyte:

400 g jauhelihaa
1 sipuli
5 dl keitettyä riisiä
2 kananmunaa
1 valkosipulinkynsi
suolaa
paljon mieluisia mausteita

Sekoita maito, suola, fariinisokeri, jauho ja hiiva. Lisää voisula.
Jaa taikina kahteen osaan ja painele pohja leivinpaperin päälle.
Sekoita paistettu ja maustettu jauheliha, keitetty riisi ja kananmunat.
Levitä täyte pohjan päälle, painele toisen leivinpaperin päällä tuleva
taikinakansi (loput taikinasta) ja nosta paperin avulla piirakan kanneksi.
Paista lihapiirakkaa uunin alatasolla 200 asteessa noin 30 min.



Nauti ketsupin kera!

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Vauhdikas syyskuu

Tänä vuonna syksy

on alkanut vauhdikkaasti töissä,

monen näköistä ohjelmaa on ollut tarjolla.

Ollaan oltu taidemuseossa, Seminaarin puutarhalla,

saunottu, purjehdittu, pyöräilty, kävelty,

tunnistettu kasveja ja grillattu

laavulla  upea syksy!


Tällä viikolla ollaan vietetty myös monialaista oppimiskokonaisuutta.


Vaihtelua pulpetin takana istumiseen...

— Vieraita ihmisiä, uusia kokemuksia ja

mahtavaa yhdessä tekemistä ja oppimista.


Rauman taidemuseo


Rauman Seminaarin puutarha — Sadonkorjuunäyttely



Ryssänkallion laavulla grillasimme makkaraa, sen jälkeen
lähdimme kiertämään Pitkäjärveä ympäri. Biologian kirjat
kädessä etsimme ja tunnistimme kasvillisuutta.


Minkin sain sattumalta kuvattua Rauman sataman saunalla.


Rauman kaupungilla on ollut 7-vuotinen sopimus Suomen purjelaivasäätiön kanssa.
Kuunari Helena on useana vuonna ollut Raumalla nuorisopurjehduksen käytössä.

Itse pääsin tällä viikolla toista kertaa mukaan ja nämä purjehdukset
ovat olleet todella mahtavia kokemuksia! Jos sinulle joskus tulee mahdollisuus
osallistua vastaavanlaiseen purjehdukseen, niin mene ihmeessä mukaan.

Tällä kertaa saimme nauttia kunnon tuulesta ja aallokosta.





Kiitos miehistölle!



Aurinkoista sunnuntaita toivottelee yks
kiitollinen ja onnellinen ohjaaja 😊

torstai 6. syyskuuta 2018

Syyskuu

"Tontut"

Jonttulakkeineen

🍃 syksyisessä 🍂

🍎 puutarhassa

omenapuiden alla 🍏


Halusin tehdä serkulle oma Jonttulakin
ja tietenkin hänen väreissä 💙




Täydellisen kesän jälkeen

olemme saaneet nauttia vähintään yhtä

täydellisestä syksystä !!!




Oikein ihanaa syyskuuta kaikille 🍃🍂