maanantai 5. joulukuuta 2016

Piparin tuoksua

Ulkona ei ole enään kauniin valkoista maata, eikä pakkasta... mutta senkin edestä mustaa, pimeää ja tuulista, kera lämpöasteiden. Säästä huolimatta mulla on ollut oikein hyvä fiilis tänään! - Olen nauttinut rauhallisesta aamusta, valmistanut piparitaikinan... ja voitteko uskoa, se on mun ihka ensimmäinen itse tehty taikina ja nyt tietenkin gluteenittomana.

Käväisin vielä ostamassa läheisestä kukkakaupasta muutamat hyasintit, joista "tekaisin" yhden asetelman - Näistä oli tämä päivä tehty, nyt laitan kynttilät palamaan ihanaan piparintuoksuiseen kotiin ja nautin olostani 




sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Pitkä viikonloppu ♡

Se ois jo joulukuu
ja TOINEN adventtisunnuntai!
Kymmenisen astetta pakkasta, pikkuisen
lunta maassa ja aurinko paistaa.
- Nautitaan päivästä 


"Mikäs onkaan ihanampaa
sunnuntaiaamuna,
kuin tajuta, että vielä on kaksi
vapaapäivää edessä!"

lauantai 26. marraskuuta 2016

Pieniä ajatuksia

Voihan mahoton... miten jokin pieni, mitätön sana, lause tai teko voikaan vaikuttaa ihmisen elämässä. Hetken ne voi ajatuksessa pyöriä, mutta muuten sitä luulee jo unohtaneensa koko asian. Päivä kuluu ja vaihtuu yöhön - heräät keskellä yötä painajaiseen... Menee hetki, ennen kuin ymmärrät: "Tämä olikin vain unta" ja yrität saada taas uudestaan unenpäästä kiinni. Ne sanat olivat sittenkin vaikuttaneet sinuun ja todella syvästi vaikuttivatkin! Huh heijaa... nyt täytyy vaan toivoa, että tämä painajainen ei toteudu ja pitää vaan jatkaa hymyssäsuin eteen päin :)

No... painajaisista huolimatta tällä(kin) viikolla on ollut oikein ihania päiviä ja hetkiä. Viikolla harjoiteltiin jo toistamiseen itsenäisyyspäivän tanssiaisten tansseja - Hihhih... ja miten musta tuntuu, että tämä ohjaaja on aina välillä "pikkuriikkisen" pihalla niissä askeleissa ;)

Eilen töiden jälkeen päätin käydä kyselees aikaa kampaajalle ja pääsin, kuin pääsinkin yllättäin hiusten leikkaukseen ja kaiken lisäksi sain myös uuden värin hiuksiini! Kyllä kelpasi illalla lähteä liikenteeseen - ilta meni teatterissa työkavereiden kanssa ja naurua riitti. Tänään olimme isännän kanssa jäähallilla ja lopuksi vielä ravintolassa hyvän ruoan ja juoman äärellä. Tästä on nyt hyvä jatkaa "pikkujoulu" viikonloppua eteen päin :)

Loppuun vielä kuvat toisesta valopallo-mallista, tämän sain keskiviikkona valmiiksi. Nyt on seuraava  pallo jo tuloillaan.



Näillä näkymin ensiviikolla (maanantaina) me koristella oppilaiden kanssa joulukuusi ja keskiviikkona luokassa taitaa tuoksua riisipuuro ja ruskeat piparit... joulukorttiaskartelutkin odottavat tekijöitään. - Kotiin on jo ilmestynyt muutamat valot tuomaan tunnelmaa, täällä siis valmistaudutaan pikkuhiljaa joulun odotukseen - Mukavia marraskuun viimeisiä päiviä!

maanantai 21. marraskuuta 2016

Virkatut valopallot

Ensimmäiset
virkatut pallot testattu
ja kyllä, tykkään näistä tosi paljon.
Seuraavaksi on jo tuloillaan
toisenlainen malli.

Ohjeesta kiitos menee

ISO KIITOS !!!



Tunnelmallista iltaa!

lauantai 12. marraskuuta 2016

Ulkoilua - askartelua - tunnustus blogilleni

Loppuviikko on
mennyt ulkoilun, haravoinnin
ja askartelun merkeissä. Eilen perjantaina vietimme
retkipäivää luokkamme kanssa - ulkoilun, haravoinnin, hyvän seuran,
eväiden ja grillailun kera. Pari astetta pakkasta ja aurinko
paistoi, eipä ois voinut enään parempaa
säätä päivälle toivoa!




Tänään olen nauttinut
hitaasta aamusta, kotitöistä ja askartelusta.
Pientä joulukortti suunnittelua.


Lisäksi harjoittelin paperihiutaleiden leikkausta,
pikkuhiljaa niistä alkaa tulemaan itselle mieluisia :)



Postailu tahti on ollut
taas todella hidasta, ei vaan ole jaksanut
innostua - tosi harmillista!

Nyt ajattelin ottaa itseäni
niskasta kiinni ja kiittää, kun blogini on saanut
kaksi tunnustusta tässä lähiaikoina!

OIKEIN ISO KIITOS 

Krisse - Meidän mökki ja kaupunkikoti

ja

Tuula - TUULA'S LIFE


Olen saanut Blogger Recognition Award - tunnustuksen
kahdelta ihanalta naiselta ♡ Olen todella iloinen näistä
upeista tunnustuksista, kiitos vielä kerran !!!

Tunnustuksen ohjeet:

1. kirjoita postaus tunnustuksesta logon kera
2. kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. mainitse ja linkitä blogi joka sinut nimesi
5. nimeä 10 bloggaajaa tunnustuksen saajaksi

Aloitin bloggaamisen 2009 tai 2010
matkanvarrelta - blogilla, sinne postailin
aina lokakuulle 2014 asti. Tämän jälkeen
tuli ensimmäisen kerran "seinävastaan" ja
olin jo valmiina lopettamaan...

Kirjoittelin arjestani, niin kuin tälläkin hetkellä
tähän Risuja ja Ruusuja - blogiin. Koska valokuvailu
on ollut aina rakas harrastus ja jotain pientä kehitystä
siinä matkan varrella mielestäni tapahtui, niin
ilmeisesti kyllästyin vain kuviini. Ensin poistin
muutaman kuvan sieltä ja täältä... lopulta se ei
riittänyt, vaan halusin poistaa koko blogin.

En kuitenkaan ollut valmis luopumaan ihan kokonaan
blogimaailmasta, joten ajattelin kokeilla "puhtaalta"
pöydältä. Uusi pohja ja uusi nimi - Risuja ja ruusuja.

"Elämässä tulee päivittäin vastaan risuja ja ruusuja"

Siintä se idea tähän blogiin lähti... ja tällä hetkellä
elämä täällä on lähestulkoon "ruusuilla" tanssimista
(hih... tuntuu ihan hyvältä, ku elämä hymyilee)

Nimi : se on tärkeä ja mielestäni vaikea valita,
joten mieti tarkkaan blogisi nimi. Mieti mistä haluat
postailla, kuinka usein, haluatko tehdä yhteistyötä
vai kirjoitteletko "päiväkirja" tyylillä omaksi ja
toisten iloksi. - Toiset arvostavat enemmän tekstiä
ja toiset (niin kuin minä) pitävät enemmän kuvista.
Kumpaa tahansa teetkin, niin tee se kohtuudella.
Pitkää ja tiiviisti kirjoitettua tekstiä ei jaksa lukea
loppuun ja liiallista kuvavyöryäkään ei jaksa katsoa.

"Sekametelisoppa", siintä en oikein tykkää ja
juuri sellainen tästä mun postauksesta alkaa tulemaan!
- Yleensä siis postaan yhdesta aiheesta/kohteesta kerrallaan.
Mutta joskus käy näin... katsotaan, jaksoiko joku
selata tämän postauksen loppuun asti :D

Ja loppuun vielä se tärkein asia tässä
bloggailussa, vastavierailu ja varsinkin kommentit...
Niistä me jokainen bloggaaja tykkäämme! Totta kai tulee
hetkiä, jolloin ei vaan kerkiä tai jaksa.

Jätä siis blogiin merkki käynnistäsi ja vastaa
omaan blogiisi tulleihin kommentteihin, näin
takaat hyvän mielen sinulle ja hänelle.

Tunnustus on vilahtanut jo monessa lukemassani
blogissa, mutta haluan ehdottomasti antaa tämän
tunnustuksen nyt muutamalle ihanalle blogille :


Tunnelmallista viikonloppua 

lauantai 5. marraskuuta 2016

"Onni potkaisi"

"Pitkästä aikaa
sisälläni taisi herätä pieni
taiteilija." - Tällä viikolla postipoika
muisti minua paketilla, kiitokset kuuluvat
Oikein ISO KIITOS - kyllä mun
nyt kelpaa väritellä 

Monen monta kertaa olen kaupoissa katsellut
näitä kirjoja, mutta en koskaan vaan ole raaskinut
itselle ostaa. No nyt on mullakin oma värityskirja!

Viikko on ollut omalla kohdalla muutenkin...
hyvä ja onnen täyteinen... siis aikas täydellinen ja ihana!
Hyvä näin, sillä kyllä niitä kivikkoisia ja risuisia polkuja
onkin ollut lähivuosina ihan tarpeeksi! Ilon täyteisiä
päiviä oikein paljon lisää - KIITOS 

Toivon niitä myös SINULLE 



"Pienet sotkut kuuluvat elämään..."


Tunnelmallista pyhäinpäivän iltaa 

perjantai 4. marraskuuta 2016

Hämähäkkejä, piruja ym.

Tänään meillä oli töissä halloween juhlat
ja koristeita riitti myös hiukan kotiin tuomisiksi, joten...
vähän hämähäkinseittiä ja muutamat hämähäkit
tuli ripustettua olohuoneen ikkunalle.





Me ratkotaan tänään illalla "Murhamysteeriä"...
Rauman Kaupunginteatteri, Agatha Christie ja Hiirenloukku.

Piru toivottaa oikein iloista ja mukavaa viikonloppua!